Art by MiaMaria – ”The Journey so far” 1.5.-14.5.2023

28.4.2023

”Olen Mia Takolander ja teen akryylitaidetta Art by MiaMaria taiteilijanimen alla. Aloitin taiteen tekemisen yleisölle kesällä 2021, kun jäin totaalisen koukkuun fluid artin moniuloitteiseen maailmaan. Vaikka fluid art illa aina tulee olemaan erityinen paikka sydämessäni, haluan myös kehittyä ja kokeilla uutta. Viimeisen vuoden aikana olen siis myös heittäytynyt syvemmälle taiteen pariin hyödyntäen erilaisia tekniikoita, luodakseni teoksia jotka puhuttelevat ja koskettavat. 

Inspiroidun vahvasti meidän upeasta luonnosta, erityisesti metsästä ja merestä, ajankohtaisista kysymyksistä, elämästä ja mielikuvituksen maailmasta. 

Tämä on toinen näyttelyni Space 81:n tiloissa, ihka ensimmäinen näyttelyni ikinä oli aika tasan vuosi sitten samassa paikassa. Sen jälkeen olen päässyt ripustamaan taidettani niin Turkuun, Helsinkiin kuin Espooseen, näyttelyiden merkeissä.

Päätin antaa tälle näyttelylle nimen ”The Journey so far…” ja asettaa näytille teoksia jotka edustavat erilaisia tekniikoita mitä olen matkan varrella poiminut työkalupakkiin.

Teen taidetta myyntiin oman intuition mukaan ja myös tilaustyöt onnistuu, jolloin yhdessä asiakkaan kanssa mietitään toiveita, värimaailmaa jne.”

Vappu 1.5. avajaiset klo 12-14

Ti-Pe  klo 13-18
La-Su klo 12-16

Space 81
Stålarminkatu 15, Turku
Tervetuloa!

Facebook: www.facebook.com/artbymiamaria
Instagram: www.instagram.com/artbymiamaria
Taidemyynti: https://taidesivut.net/artbymiamaria/taidemyynti