16.10.2022
Lotta-Lucia Laine on Turun Taideakatemiasta vuonna 2020 valmistunut kuvataiteilija.
Häneltä on totuttu näkemään suurikokoisia väriräjähdysmäisiä akryylimaalauksia, joiden
teemana on eläimen asema ihmisen hallinnan alla. Nyt Space 81:een valmistuneissa
teoksissa huomio kiinnittyy kantaaottavien aiheiden sijaan henkilökohtaiseen elämään.
Näyttelyn maalaukset ovat päiväkirjamaisia pohdintoja ihmisen ja eläimen välisestä
suhteesta, ihmissuhteista ja niiden merkityksestä, yksinäisyydestä, ilon, surun ja
rakkauden tunteesta.
Työskentelyprosessi oli Laineelle yhtäaikaa meditatiivinen sekä rankka. Valokuvat joiden
pohjalta teokset on maalattu, ovat lähikuukausien aikana otettuja ja kaikki omalla
tavallaan merkityksellisiä. Jokaisen kuvan kohdalla Laine on pakotetusti pysähtynyt
käsittelemään tunteitaan niiden pakenemisen sijaan. Näyttelyn nimi puhukoot puolestaan.
Ti-Pe klo 13-18
La-Su klo 12-16
Avajaiset Ti 18.10. klo 17-20
Space 81
Stålarminkatu 15, Turku
Tervetuloa!
30.9.2022
tässä saattaa olla kyse:
etäisyyksistä välillämme
siitä, kun kaikki mitä koskettaa palaa
hänessä olevasta kuolemanvietistä
tyhjyydestä, painovoimasta
olemukseltaan epävakaista luonteista
hullaantumisesta
Tuisku Ojanperän Olen olemassa myöhemmin -näyttelyssä nähdään valokuvapohjaisia teoksia, sekä otteita tekstikokoelmasta.
Ojanperä työskentelee omaelämänkerrallisen materiaalin kuten valokuvien, liikkuvien kuvien, äänen ja sanojen parissa. Keskeisessä roolissa hänen työskentelyssään on materiaalin kerääminen ja dokumentoiminen silloin, kun sen käyttötarkoitusta ei vielä tiedetä.
Taiteellisissa prosesseissaan hän jatkotyöstää materiaalia luomalla sattumaa hyödyntäviä polkuja, joiden aikana muodot, rytmit sekä rakenteet rikkoutuvat luoden tilaa mille tahansa.
Tuisku Ojanperä (s.1993 Seinäjoella) on Keravalla asuva kuvataiteilija, joka on valmistunut Turun ammattikorkeakoulusta vuonna 2020.
Ti-Pe klo 13-18
La-Su klo 12-16
Space 81
Stålarminkatu 15, Turku
Tervetuloa!
15.9.2022
Jarno Ruohonen – ”What you see is what you hear”
16.9.-2.10.2022
Avajaiset 16.9. Klo 17-20
Taiteilija paikalla avajaisviikonlopun ajan.
Jarno Ruohonen (s.1982) on turkulainen itseoppinut taitelija, jolla 25 vuoden kokemus graffiti- ja katutaiteen parissa.
Ripustettavien teosten maalaaminen on tullut muun tekemisen rinnalle tekoprosessin eroavaisuuden ja laajempien mahdollisuuksien myötä.
Näyttelyn, sekä siihen koottujen teosten nimeämiset pohjautuvat työskentelyn aikana kuunneltuihin äänitteisiin.
Teoksista koottu soittolista löytyy Spotifysta näyttelyn nimellä. What You See Is What You Hear on Ruohosen debyyttinäyttely Turussa.
Ti-Pe 13-18
La-Su 12-16
Space 81, Stålarminkatu 15, Turku
Tervetuloa!
1.9.2022
TI-PE Klo 13 – 18
LA-SU Klo 12 – 16
SPACE 81
Stålarminkatu 15, Turku
Tervetuloa!
7.8.2022
On Worshipping the Bitch Goddess -näyttely käsittelee menestyksen tavoittelun ja palvonnan teemoja. Esillä on Iida Kilpeläisen teoksia, jotka on toteutettu vaihtelevilla tekniikoilla temperamaalauksesta tuftaukseen ja mehiläisvahavalusta monoprintiin. Bitch Goddess -termi viittaa aineelliseen menestykseen, jonka ihailu on kulutusyhteiskunnassamme usein kyseenalaistamatonta.Näyttelyn teoksissa Bitch Goddess nähdään eräänlaisena kapitalismin jumalattarena, jolle ollaan valmiita uhraamaan paljon vastineeksi vauraudesta ja menestyksestä.
Näyttelykokonaisuus tarkastelee menestyksen tavoittelun saamia uskonnollisia sävyjä. Olemmeko sisäistäneet talouden jatkuvan kasvun tavoitteen tavoitellessamme aina parasta versiota itsestämme?Miten näytämme jatkuvaa uudistumisen haluamme ulospäin? Jos toistamme rituaalejamme tarpeeksi uskollisesti, täyttyvätkö tarpeemme ja toiveemme?
Kilpeläinen tutustui bitch goddess -termiin ensimmäistä kertaa tutkiessaan saippuaoopperoidenhahmoja.
Sarjojen menestyksenjanoisen naishahmon arkkityypistä käytetään nimitystä bitchgoddess. Termin historia ulottuu kuitenkin kauas: ensimmäisen kerran se tunnetusti esiintyi vuonna 1906 filosofi William Jamesin kirjeessä H. G. Wellsille. ”Narttujumalatar Menestys” esiintyy myösmuun muassa D. H. Lawrencen vuonna 1928 ilmestyneessä Lady Chatterleyn rakastajassa, joka on ollut yksi lähtökohta näyttelykokonaisuuden kehittelyssä.
Iida Kilpeläinen (s. 1993) on valmistunut filosofian maisteriksi Turun yliopiston taidehistorian oppiaineesta keväällä 2018 ja aloittaa syksyllä 2022 kuvataiteen opinnot Turun AMK:ntaideakatemiassa. Kilpeläinen työskentelee ennen kaikkea maalauksen ja tekstiilitaiteen tekniikoilla.
Avajaiset 10.8. Klo 18-20
TI-PE 13-18
LA-SU 12-16
SPACE 81
Stålarminkatu 15, Turku
Tervetuloa!
31.7.2022
DEATH BEFORE DI$HONOR toivottaa katsojan tervetulleeksi tarkastelemaan Severi Aaltosen tekemiä töitä, joissa lähteenä on käytetty taiteilijan kohtaaman New Yorkilaisen huijarin kuvastoa. Näyttelyn teemoja ovat kysymys nykytaiteilijan tehtävästä ja yksityisyyden rajoista. Onko taiteilijan tarpeellista tehdä uusia kuvia maailmaan, joka on jo niitä pullollaan? Missä menee yksityisyyden rajat, saako varkaalta varastaa?
Severi Aaltonen on alkujaan Turkulainen, alakulttuureista ponnistava taiteilijan alku. Hän työskentelee löytö- ja kierrätysmateriaalien parissa. Aaltosen töihin ja tutkimuksiin voi joutua lähes kuka tai mikä tahansa. Aaltonen asuu ja opiskelee Hollannissa.
Avajaiset ke 3.8. 18-21
To-pe 4.-5.8. 17-20
La-su 6.-7.8. 12-18
Taiteilija paikalla näyttelyn ajan.
Space 81
Stålarminkatu 15, Turku
Tervetuloa!
16.7.2022
Turkulainen Laine K5 ja helsinkiläinen Poppamaija tapasivat reilu vuosi sitten Wasa Graffitilandiassa taiteilujen parissa ja siitä alkoi näiden character-katutaiteilijoiden ystävyys, sekä yhteistyö. Kuluneen vuoden aikana nämä kaksi taiteilijaa ovat yhdistäneet voimansa useamman kerran mittavan muraalin, t-paita projektin, kuin yhteisten seinienkin parissa. Nyt he yhdistävät voimansa yhteisnäyttelyssä Space 81:ssä, missä pääsee näkemään molemmille tuttua ja runsasta värien käyttöä, persoonallisia charactereita ja kuvallista tarinointia mistä ei mielikuvitusta puutu.
Näyttely avoinna
Ti-Pe 13-18
La-Su 12-16
Space 81
Stålarminkatu 15
Tervetuloa!
29.6.2022
Emma Heinosen Säröjä -taidenäyttely Space 81 -galleriassa, Turussa 2.7.-10.7.2022.
Space 81
Stålarminkatu 15 20810 Turku
Näyttely avoinna:
ti-pe klo 13-18
la klo 12-16
Su klo 12-17
(Taiteilija itse valvoo näyttelyä)
Avajaiset 2.7. Klo 12-16
Tervetuloa!
Teoksista:
Näyttelyssä esillä olevat maalaukset ovat valmistuneen vuosien 2021 ja 2022 aikana. Teosteni teemoina ovat vieraantuminen, outous, ajantajun katoaminen ja ”arjen autopilotista’’ havahtuminen. Myös riemu, innostuminen ja villiintyminen ovat olleet toistuvia teemoja teoksissani. Kokonaisuuteen kuuluu sekä abstrakteja että esittäviä maalauksia. Tauluissani sarjakuvamaisuus ja selkeys yhdistyy lainehtivaan ja kuplivaan psykedeliaan.
Taiteilijasta:
Emma Heinonen (s.1990) on Turussa asuva ja työskentelevä kuvataiteilija, jonka teokset ovat neonvärein kyllästettyjä valveunia. Heinonen on valmistunut taidemaalariksi Satakunnan Ammattikorkeakoulusta, Kankaanpään taidekoulusta 2014.
Heinosen teoksia on ollut esillä näyttelyissä Suomessa, Saksassa ja Japanissa
1.6.2022
Pietari Hyvärisen näyttely esillä koko kesäkuun ajan!
Taiteilijan lausunto:
Pietari Hyvärinen
(s. 2000)
Olen Suomesta kotoisin oleva taiteilija, joka on tehnyt pääasiassa maalauksia ja valokuva teoksia. Viime aikoina olen työskennellyt kuvataiteen parissa erilaisilla työkaluilla ja materiaaleilla. Minulle taide on tapa elää elämääni. Teen taidetta politiikasta, estetiikasta ja joskus vain absurdiuden ja huvin vuoksi.
(Tavoitteenani onerottaa elossa olemisen merkitys kuolleena olemisesta. Taiteen avulla yritän selvittää, mitä se voi tarkoittaa eri mittasuhteissa ja asetelmissa.)
Näyttely auki:
Ti-Pe klo 13-18
La-Su klo 12-16
Space 81
Stålarminkatu 15, Turku
Tervetuloa!
24.5.2022
Korhone.art on jo vanha Space 81 -konkari: Viime vuoden näyttely päätyi lehteen saakka, kun taiteilijan kitara varastettiin kadulta. Tämän viikon aikana esillä on lähinnä vanhempaa tuotantoa, pääasiassa sarjakuvamaisia piirroksia. Viime vuoden tapaan uutta materiaalia syntyy näyttelyn aikana – mieshän piirtää lähes koko ajan. Käy moikkaamassa ja katsotaan mitä jännää nyt tapahtuu – tuoko voro kitaran takaisin?
Korhone.art – RELAX!
24.5.-29.5.2022
Ti-Pe 13-18
La 13 – 16
Su 13 – 18
Space 81
Stålarminkatu 15, Turku
Tervetuloa!